sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tuotekehittely / osa 2

Tuotekehittely etenee...... olemme vuoroin puutöissä ja vuoroin ompeluhomissa. Olen saanut valmiiksi tynnyrin kannen. Se tehtiin kahdesta vanerin palasta, joihin piirsin sopivan kokoiset ympyrät ja jotka Raimo sahasi vannesahalla pyöreän muotoiseksi. Minä sain hioa reunat tasaisen siistiksi. Sitten käsittelin ne tummanruskeaksi. Tassujalat tehtiin samalla menetelmällä.




Löysin kirppikselta vanhan täyspitkän nahkatakin ja ihastuin sen väriin, joten siitä tehdään istuimen päällinen. Olen leikannut sen palasiksi ja ommellut ja tikannut palat yhteen. Siitä jäi paljon materiaalia käyttämättä, joten teen siitä lopusta ison lattiatyynyt. Sen ompeleminen on myös melkein valmis.

Nahkatakissa oli tällaiset tikkaukset, ja ne minä jätin lattiatyyny osaan, mutta tynnyrin päälliseen en niitä käyttänyt, koska tein siihen erilaiset päälletikkaukset. Siitä tulee kuva myöhemmin :)

Samalla olemme kehitelleet tuotemerkkiä. Minulla on yksi paperi täyteen piirrelty kirjain ehdotelmia, ja kun aloin tekemään niitä  illustraatorilla, huomasin että kaikki ei onnistunutkaan. Kokeilin montaa eri fonttia, kunnes se oikea löytyi. Olin super tyytyväinen lopputulokseen :)

Teimme myös Katrin kanssa esitettä tuotteesta, mutta se ei ole vielä valmis, joten siitä myöhemmin lisää.

Tekstiilitunnilla saimme kokeilla prodeerausta ja kankaalle tulostusta. Olin ihan varma, että haluan tuotemerkkini prodeerattuna, mutta kun kokeilin tehdä sen, ei se ollutkaan sellainen, kun oli luullut.
Sitten päätin kokeilla tulostusta nahalle, Taijan avutuksella... ja siinä se oli..... täydellinen merkki, minun mielestäni :)


Tuotemerkkini on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan Sinin :)  Kuvat ovat kummallisen keltaisia,
mutta näkee ainakin miten istuinkehittely etenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti