maanantai 13. lokakuuta 2014

Design Hill / vko 3

 
    Viikko alkoi myymälän järjestelemisellä viikonlopun jäljiltä ja pöytien täytöllä.  Myös uutta tava-
     raa tuli paljon ja sitä purettiin, hinnoiteltiin ja laitettiin paikoilleen. Iittalaan tuli esim. punaista
     taika sarjaa ja se nostettiin hyllyllä jo näkyvämpään paikkaan joulua ajatellen.

    Tiistaina laitoin Marimekon tulevan kamppanjan valmiiksi ja otin kuvia. Ripustin kankaat eteiseen
    esille ja tuoliin laitoin tyynyjä.

    Tiistaina myös tehtiin suuri muutos Ratian osastolle ja siellä oleva vuodesohva kannettiin toiseen
    päähän myymälää. Sen paikalle haettiin alakerrasta Ratian sänky ja siihen tehtiin petaus Ratian 
    tuotteilla. Aika punnertamista siirtää noin isoja kalusteita ahtaassa myymälätilassa, mutta hyvin
    onnistuttiin Kaisan kanssa ja mitään ei edes hajoitettu :)





Myös sohvaa lähellä olevaan sänkyyn vaihdettiin väreihin sopiva petaus.


    Viikolla myös kuvasin paljon, sellaista, mitä faceen on tarkoitus laittaa. Olin kassalla aina tarvit-
    taessa ja paljon oli siivous ja järjestely työtä. Tässä vielä muutama kuva, mitä löytyy myös Design
    Hillin facebook sivuilta.


                                                              Marimekon kamppanja.



                                                       Marimekon KUKKA sadetakki.



    Myös kaikennäköistä ihanaa joulukortti tarviketta on tullut. Tällaisia minäkin ostin ja nyt vaan
    odotan sitä hetkeä, että olisi aikaa askarrella muutama kortti :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti