keskiviikko 28. elokuuta 2013

ES tiimi

Meidät jaettiin ryhmiin näyteikkuna projektia varten. Meidän tiimiin kuuluu minun lisäksi Salla ja Eerika.
Viikolla 35 maanantaina saatiin luonnokset valmiiksi ja tiistaina ne piti esitellä asakkaalle.
Mutta, minä makasin flunssaisena kotona. Meidän tiimi toimi ja homma eteni suunnitelman mukaisesti.
Facen avulla pidettiin yhteyttä ja olin ajantasalla kotona olessakin. Salla ja Eerika kävi esittelemässä
mallit asiakkaalle. Työpäiväksi oli alunperin sovittu keskiviikko, mutta tytöt saivat sen vaihdettua torstaiksi, että minäkin pääsen mukaan. Keskiviikkona olen kotona vielä, mutta taas on tytöt pitäneet minut ajantasalla mitä tapahtuu, ja olen saanut sellaisia tehtäviä kotiin, mitä pystyn täällä koneella tekemään.
MAHTAVAA toimintaa!! KIITOS siitä Salla ja Eerika :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti