tiistai 19. marraskuuta 2013

Työssäoppiminen 2 vko / osa 1

   
     Maanantaina työt jatkuivat Sokoksella ja nyt oli todella kiva mennä töihin, kun jo tuntee paikkoja
     ja työkavereita paremmin. Vielä ei väsytä, vaikka olin myös viikonlopun toisissa töissä. Laitoin
     Tiinan kanssa isoja julisteita myymälään sekä pienempiä myös. Järjestelin pöytiä viikonlopun jäljiltä,
     ja vaihdoin uudet yöasut houkutuspöydälle, kun siinä olleet oli melkein kaikki myyty. Kuvassa 
     ylhäällä on kokonaan minun suunnittelema ja tekemä pöytä. Siinä oli ennen lilaa ja harmaata väriä 
     ja Tiina käski laittaa sen teemalla "jouluinen-lämpöinen-pehmoinen" ja alusvaatteet piti olla nukella.
     Sain kehuja kaikilta visuilta ja olen tyytyväinen itsekkin. Harmittaa vain kännykkäkuvan laatu :(

     Tiistaina olin Kiian kanssa töissä. Vaihdoimme uudet juhlavaatteet (kuvat alla) tälle alueelle.
     Väreiksi valittiin tälläkertaa musta / kulta. Etsimme yhdessä sopivat vaatteet ja minä puin kaikki
     nuket. Nyt sekin homma alkaa sujumaan jo helpommin, vaikka istuvat nuket tuottaa edelleen
     hankaluuksia. Alueesta tuli selkeä ja tyylikäs :) 
     Vaihdoimme myös alakerran ikkunasta pois siniset juhlavaatteet ja laitoimme tilalle puna / musta
     väriset juhlavaatteet. ( siitä en muistanut ottaa kuvaa).
     Järjestin naisten farkkuhyllyn ja laitoin tavaraa lisää pöydille, mistä niitä oli mennyt.
     Etsimme Kiian kanssa valmiiksi vaatteita jotka vaihdamme isoon näyteikkunaan torstaina. Siellä on
     10 mallinukkea 7 naista ja 3 miestä. Nyt niillä on juhlavaatteet ja me laitamme "kotoisia" pehmeitä,
     jouluisia vaatteita niille. Se on ensimmäinen kerta, kun minä vaihdan niitä siellä kapeassa kolossa
     ikkunan ja seinän välissä. Siitä lisää loppuviikolla.
 



                                 
                                   Viihdyn todella hyvin tässä työssä ja saan paljon neuvoja ja
                                   vinkkejä visuilta, miten asiat on järkevä tehdä. Olen oppinut
                                   paljon uutta ja myös "vanhaa" tietoa pystyn hyödyntämään
                                   tässä hommassa. Aivan mahtavaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti